BIOGRAFIA

Ääni on  auttanut minua ymmärtämään paikkani maailmassa, osana luontoa, joka alati muuttuu ja liikkuu, elää ja reagoi. Ääni on valtava inspiraation lähde ja keino heijastaa sisäistä maailmaa, ymmärtää, ihmetellä ja oppia, kokea tunne, se tulee olemaan aina taiteeni ytimessä.   

KATJA KOSTIAISEN  URASTA  JA  GR||TO F||LMS:IN SYNNYSTÄ

Katja Kostiainen on ääneen erikoistunut monialainen taiteilija ja teknikko. Hän toimii äänisuunnittelijana, äänittäjänä, äänitaiteilijana, käsikirjoittajana, ohjaajana, ja tuottajana.

" Voisi jopa sanoa, minä en valinnut ääntä, vaan ääni valitsi minut. Olin lahjakas piirtäjä ja visualisti, mutta äänen mystiikka kiehtoi valtavasti, veti minua magneetin lailla puoleeni. Ymmärsin pian, että minun tulee ottaa äänten paletti kokonaisvaltaisesti haltuun." Siitä lähtien on hän rakastanut ääntä ylellisyyteen asti, niin tunteen ilmaisukeinona, kuin psykologisena työkaluna. " Kun keskityn äänisuunnittelemaan uppoudun aivan omanlaiseen maailmaan. Maailmaan jonka ääriviivat luonnostelen mielikuvituksellani, mutta joka sitten itse, kerta kerran jälkeen muodostuu, ikäänkuin eläväksi organismiksi jonka perässä vain yritän pysyä ja jolle annan kaiken tietoni , taitoni ja ymmärrykseni. "

Katjan ura käynnistyi hänen valmistuttuaan vuonna 2004 Lahden Muotoiluinstituutin Elokuva opintojen linjalta pääaineenaan äänisuunnittelu. Katja jatkoi vielä koulun jälkeen mestari/kisälli opissa, sekä Katajanokalla SES Film Soundissa, että Paul Pappa Jyrälän pajalla. Oppi isien johdolla hän imi itseensä perinteisen tarinan kerrontaan nojaavan ymmärryksen elokuvaäänestä ja sen vaikuttavuudesta katsojan tunnekokemukseen, ja elokuvan eheyteen. Hän omaksui elokuvamiksaamisen etiikan ja periaatteet, joita yhä tänä päivänä pitää arvossaan ja soveltaa työssään.

Kostiainen työskenteli freelancerinä vuoteen 2012 asti. Viime töinään freelancerinä hän äänisuunnitteli pitkän fiktio elokuvan, ensimmäisten naisäänisuunnittelijoiden kärjessä Suomessa. Katja miksasi myös live musiikkia vakituisesti useita vuosia. Haave iti  omasta yrityksestä, ja jonain päivänä omista tuotannoista. Niinpä hän vuonna 2012 perusti oman yrityksen Grito Films Oy.n. " Grito - on espanjaa ja tarkoitaa vapaasti käännettynä, iloinen kevyesti humalainen oikeustaistelijan hurmio huuto, se kuvastaa minua; sillä ihmisoikeudet, yksilönvapaus, tasa-arvo ja demokratia ovat minulle tärkeitä arvoja. Olen myös perus mentaliteetiltani varsin positiivinen ja humoristinen henkilö. Tykkään että elämässä, ja jopa töissä saa ja pitää pitää myös hauskaa." Töitä hän tekikin valtavasti, niin elokuvissa kuin TV.ssä, kotimaissa ja ulkomailla.  Hän matkusti ympäri maailman dokumenttien ja taide-elokuvien kuvaksissa. Afganistania ja Etelä- Amerikkaa myöten, Ruotsissa hän viihtyi pidempään 14 osaisen lastensarjan parissa, jonka Kostiainen äänisuunnitteli.  Maine varsin taidokkaasta  äänittäjäntyöstä alkoi kiiriä kentällä Katjan edellä,  ja pian hän päätyi kouluttamaan useita kursseja, useina vuosina äänityksestä ja jälkityönperusteista ammattilaisille aikuisopiskelijoille. "Koulutushomma oli hauskaa , mutta haasteellista. Turhautti, että kahden päivän työpajan aikana olisi pitänyt opettaa ihmisille, se kaikki ihana tieto ja ymmärrys mihin itseltä oli mennyt vuosikausia. Opetus jäi aina pintaraapaisuksi, ja vaikka sain todella hyvää palautetta  jäi itselleni ontto olo. Olisin voinut ja halunnut antaa niin paljon enemmän."

Seuraava ammatillinen kehitys ja oppi oli saatava kaupalliselta kentältä ja Kostiainen vetäytyi Lahteen Mediatalo ESA:n vakituiseksi äänituottajaksi. " Äänituottaja ei ole yleinen nimike, käytännössä tein äänen lisäksi ihan kaikkea muuta tuotantoon liittyvää myös. Ja rakastin sitä! Tuo aika Lahdessa oli minulle paras mahdollinen kirjoittajakoulu. Radiomainoksen kesto on 10 sekunnista maksimissaan 40:neen,  ja siihen pitää mahduttaa koko tarina. Selkeästi ja ymmärrettävästi, jättää kuulijalle kokemus, tunnejälki, olkoon se ärsytys tai ihastus. Mikään koulu ei opettanut yhtä tehokkaaksi ymmärtämään tekstiä, sanoja, ääneen sanottuja ja sanomatta jätettyjä,  äänenpainoja, kuin nuo sadat ja sadat mainokset, jotka käsieni kautta kulkivat." Kostiainen pääsi myös ohjaamaan, ja luomaan kaupallisia konsepteja, syvä ymmärrys äänestä antoi tuotantoon kokonaisvaltaisen käsityskyvyn. Siipiä oli upea päästä kokeilemaan ja vielä hienompaa nähdä kuinka ne kantoivat.

Vuonna 2017 Kostiainen siirtyi takaisin Helsinkiin oman Grito Filmsinsä pariin ja ryhtyi tekemään paljon työtä YLE.lle, jossa jo vuosia sitten heti valmistumisensa jälkeen oli jo ollut tekemässä animaatioita ja dokumentteja. Tällä kertaa valloitus vuorossa olivat radio ja uutiset. Valtava määrä uutta teknistä ja sisällöllistä ymmärrystä kertyi ja nivoutui edeltävän ammattitadon lomaan. Kun Kostiainen alkoi  äänisuunnitella radiodokumentteja hän todella pääsi omaan elementtiinsä. Katjan intohimo ollaan huomattu ja hänellä on kasvava intohimo ja nälkä kehittyä kovaa kyytiä. 

Vuonna 2019 Kostiainen otti uuden ammatillisen askeleen ja perusti Helsingin Kaartinkaupunkiin lähelle Observatoriota Grito Sounds äänistudion. "Moni kollega piti minua hulluna kun perustan yksin studion, mutta olin utelias näkemään pystynkö siihen . No harvalla äänisuunnittelija naisella on oma  HD pohjainen monikanava studio. Toivon että tulevilla sukupolvilla naisena alalla on jo helpompaa." Griton studio siirtyi koronan myötä Kaapelitehtaalle ja toimi siellä vuoden verran. Tuon vuoden aikana toteutettiin loistavia tuotantoja mm. "Yksin tehty lapsi " podcast, joka palkittiin Koura kunniamaininnalla fiktiiviset sisällöt sarjassa.  Sekä YLE.n pilotoima auditiivinen peli "Entä Jos Päättäisit" joka sai kunniamaininnan hyvin arvostetussa Prix Italiassa. Prix Italiaa voisi pitää audion Cannesina. Lisäksi Gimme Ya Walletin ja Riku Rantalan MS Mystery johon Kostiainen ojensi auttavan dramaturgia kätensä ja teki kiinnostavan äänisuunnittelun.

Keväällä vuonna 2022 Kostiainen muutti Kaapelitehtaalta Kluuviin ja Griton studio mukana. Yhteistyö YLEn kanssa, sekä omat tuotannot ovat laajentuneet ja monipuolistuneet. Kostiainen toimii kutsuttuna WIFT Finlandin mentorina ja valmentaa ammattiin Aalto-yliopistossa opiskelevaan äänisuunnittelun maisterioppilasta. " Mentorointi on avannut minulle itselleni sopivan koulutusmuodon, pääsen keskittymään henkilöön syvällisesti ja suhtautumaan koulutukseen varsin filosofisella pohjalla. Aktorini mietteitä voi lukea blogimuodossa WIFT Finlandin sivuilta ja kun valmennus on ohitse tulen julkaisemaan myös omia mietteitäni mentoroinnista, jonka koen antaneen myös minulle valtavasti."

Mitä nyt? " No tässä muutamia kiinnostavia tuotantoja meneillään. Jotakin fitiivistä tekstiäkin odotettavissa. Mutta kyllä nyt voisi sanoa että tällähetkellä dramaturgia ja tarina on keskiössä. Myös uusia aluevaltauksia äänen saralla, sillä kävin juuri Peter Hess metodin mukaisen äänimaljakoulutuksen ja olenkin nyt auktorisoitu antamaan mm. äänimaljarentoutusta" Hän vinkkaa pilke silmässä, "Elämme mielenkiintoisia aikoja, nähtäväksi jää minne suuntaan kehitän ammattitaitoani ja taidettani, tai mihin ihana osaava yhteistyöverkostoni sitä vie. Mutta varmaa on että ääni tulee aina olemaan osa sitä."